Tarinoita tupakanhehkun valossa

Novellikoelma. 
Mariana Enriquez, suom. Sari Selander: Sängyssä tupakoimisen vaarat
WSOY 2024, 232 s. 
Espanjankielinen alkuteos Los peligros de fumar en la cama 2009.

Buenos Airesista kotoisin olevan Mariana Enriquezin Mitä liekit meiltä veivät (suom. Sari Selander 2021) oli huikaiseva lukukokemus. Liekki lepattaa kuumottavana myös tässä novellikokoelmassa Sängyssä tupakoimisen vaarat. Alkuteos on ilmestynyt jo ennen tuota toista kokoelmaa, mutta suomennos vasta myöhemmin.

Kaksitoista novellia kehittelee samoja teemoja kuin mainittu myöhemmin ilmestynyt teos. Novellit ovat yhteiskunnallisesti kantaaottavia näyttämällä yhteisöjen epäonnistumisia. Kadonneet lapset, narkkarit ja elämänsä kanssa epätoivossa kieriskelevät naiset ovat tarinoiden pääosissa. Väkivalta, hätkähdyttävä ruumiillisuus, aaveet ja pimeät fetissit luovat synkkiä tuokiokuvia. Näemme hetkiä ja vaiheita elämistä, joissa onneksi olemme vain vierailulla. Tämäkin teos on kiintoisa kudelma inhorealismia ja yliluonnollista magiikkaa, jossa elävät ja kuolleet kohtaavat monella tasolla.

Aloitusnovelli Maasta kaivettu pikkuenkeli saattelee maailmaan suoraviivaisesti, mutta vielä pahasti järkyttämättä. Tämän jälkeen todennäköisesti jo tietää, haluaako lukea loputkin novellit. Tekojärven neitsyt sekoittaa magiaa tavallisten nuorten elämään ja riitoihin. Kärry puolestaan kuvaa asunnottomuutta, ja sitä, mitä yhteisölle tapahtuu, kun se lakkaa välittämästä ihmisistä.

Yksi piinaavimmista novelleista on Lähdekaivo, jossa lukija alkaa aavistaa pahinta jo ennen kuin se lyödään kasvoille. Myös siinä hyvin inhimilliset pelot ja realistiset ongelmat yhdistyvät magiaan. Barcelonaan sijoittuva Murheiden Rambla esittää kaupungin uudessa valossa, vankilana, jossa unohdetut väijyvät.

Missä olet, sydämeni valittu? ja Liha ovat groteskin ruumiillisia. Ensimmäinen kertoo sydämen toimintahäiriöistä kiihottuvasta päähenkilöstä ja toinen teineistä, jotka haluavat ahmia idolinsa. Ne ovat kiinnostavan häiritseviä ja ehkä myös kokoelman parhaimmistoa.

Teinien paluu jatkaa kadonneiden lasten tematiikkaa ja tuo mieleen niin Hamelnin pillipiiparin kuin Maissilapset – silti lasten teoissa on pelottavaa lähinnä se, että he ovat olemassa ja vanhemmat pakotetaan katsomaan kohti sitä pahaa, joka menetyksen on aiheuttanut. Miten me pelkäämmekään uhreja, koska pahuus näyttäytyy heidän kauttaan. Kuten muissakin tarinoissa, lukijalle tulee olo, että meidät pakotetaan katsomaan surua ja kauheutta, koska emme pysty välittämään tai huolehtimaan toisistamme riittävästi. Näin ollen kauheuksien näyttäminen kirjassa on itseasiassa humaani teko. Se vaatii ajattelemaan.

Niminovelli on lyhyt, ja siinä kuvattu henkilö kiteyttää oivallisesti näiden ihmisten kohtaloita ja pienen pieniä haaveita. Lopussa tavataan vielä vähän vainajia.

Sen hän kyllä tiesi, että yöperhoset hajosivat sormissa tuhkaksi, aivan kuin niiden sisällä ei olisi mitään, ei elimiä eikä verta, ja pelkkä hipaisu riitti hajottamaan ne yhtä helposti kuin tupakantuhkan tuhkakupissa. (s. 209, Sängyssä tupakoimisen vaarat)

Hauras on myös näiden tarinoiden ihminen, helposti katoava, hajoava ja mätänevä. Mutta sisin, jonka tyhjyyttä pelkäämme, ei luovuta ehkä koskaan, vaan lepattaa vielä kauan kuolemansa jälkeen kaikkea tätä kammoavien elävien kauhuksi.

Päivän hyvä uutinen löytyi Night Visions festivaalin sivuilta: novelleista on tehty vastikään myös elokuva The Virgin of the Quarry Lake, ohj. Laura Casabe, kirj. Benjamin Naishtat, 2025. Festivaali järjestetään Helsingin lisäksi Turussa, ja toivon, että pääsen näkemään elokuvan siellä.