Viimeinen kehityspäivä tappoaikataulussa

Romaani. Mats Strandberg, suom. Sirje Niitepoõld: Tappoaikatalu 
(ruotsinkielinen alkuteos Konferensen 2021), Like 2022.
Kansi: Pär Wickholm

Mats Starandbergin (suom. Sirje Niitepôld) kauhutrilleri Tappoaikatalu on täydellistä kesälomalukemista. Se kertoo kunnan työyhteisöstä, joka menee kehityspäivän viettoon rannalla sijaitsevalle lomakartano- ja mökkialueelle. Pinnan alla kytevät tyytymättömyys, epärehellisyys ja ääneen lausumattomat kaipaukset ja halut.

Strandbergmaisesti henkilö- ja miljöökuvaus on huippuluokkaa, mikä tekee lukuelämyksestä nautinnon. Hahmot ovat tunnistettavia, mutta persoonallisia. Henkilöiden väliset jännitteet ovat monille työelämästä tuttuja. Tuttu on myös asetelma, jossa organisaatio jyrää eri mieltä olevat jalkoihinsa riippumatta siitä, mitä sanottavaa näillä olisi. Yksilön eduntavoittelu naamioituu näppärästi yhteisön eteen toimimiseksi. Kilteimmät väsyvät sairastumiseen asti ja kunnianhimoisimmat eivät luovu itsekkyydestään, vaikka kaikki olisi jo tuhoon tuomittua.  

Kerronnallisesti hyvä ratkaisu on, että näkökulma vaihtelee eri luvuissa henkilöstä toiseen. Näin saamme nähdä henkilöt paitsi omien ajatustensa kautta, myös sen kautta, miten he näkevät toisensa. Sitten kun olemme tutustuneet koko joukkoon kiinnostavia henkilöitä, odotamme vain, miten heitä alkaa yksi kerrallaan kuolla. Jollakin on nimittäin hyvin paljon hampaankolossa kunnallista päätöksentekoa kohtaan.

Henkilöiden lisäksi miljöö tarjoaa hyvän mahdollisuuden uppoutua tunnelmaan. Mökkikylä rantoineen, grillipaikkoineen ja vaijeriliukuineen on paikka, jonka tyyppisessä useimmat varmasti ovat joskus käyneet. Rentouttavaksi tarkoitettu rajattu alue on mitä mainioin tila keskinäisten kaunojen ryöpsähtelyyn ja mitä pelottavin paikka yhtäkkisen hyökkäyksen alkaessa. Paikkaa on käytetty kekseliäästi jännityksen luomiseen ja loppupuolella se heittäytyy yllätyksellisenkin karmivaksi.  

Kirjassa ei ole yliluonnollisia elementtejä, vaan kauhu perustuu raakaan väkivaltaan ja kunnon ajojahtiin. Kirjan nimi ja kansi ovat sellaisia, etten olisi luultavasti tarttunut siihen, jollei kirjailija olisi suosikkini. Onneksi tartuin. Suomennos tosiaan toimii erinomaisesti, mutta ihmettelin hieman suomenkielistä nimeä. Suoraanhan tämä kaiketi kääntyisi sanaksi konferenssi. Minulle se kuulostaisi Tappoaikataulua pahaenteisemmältä, mutta tämä on toki tulkinnallista. Ja vaikka pidän kovasti kirjailijasta, vierastan hieman käytäntöä, että nimi lukee kannessa niin isolla, ettei siihen paljon muuta mahdu. Näkisihän sen vähän pienemmälläkin, kun kansikuva voisi kertoa itse tarinasta. Samalla mietin, kuinka paljon hyviä trillereitä minulta jääkään lukematta omien ennakkoluulojeni takia.

Tästä on muuten elokuvakin tehty, sen voisi katsoa joskus myöhemmin. Myös Mats Strandbergin aiemmasta romaanista Risteily (suom. Stella Vuoma, Like 2016) on juuri tehty tv-sarja. Se tulee ulos syksyllä, joten sitä odotellessa. Muutaman vuoden takainen kommenttini romaanista on luettavissa täältä. Huomaan odotelleeni filmatisointia jo silloin. Risteilyssä nähdään selkeästi yliluonnollinen kauhuelementti, mutta muutoin näillä teoksilla on paljon yhteistä henkilökuvauksessa ja kiehtovan, rajatun miljöön taitavassa käytössä.