Hyttikäytävillä hirviöitä karkuun

Kirja-arvio. Romaani. Mats Strandberg: Risteily (Like, 2016, suom. Stella Vuoma)

Baltic Charisma, parhaat loistonsa päivät jo nähnyt risteilijä suuntaa Tukholmasta Turkuun mukanaan yli tuhat matkustajaa. Kuvat pienistä ihmisistä toiveineen ja pelkoineen piirtyvät esiin vuorotellen saaden pian lukijan empatiat puolelleen. Matka näyttäytyy erilaisena jännittyneiden matkustajien ja hommaansa hyvinkin leipääntyneen henkilökunnan silmin. Paikkaansa maailmassa ja laivassa hakevat entinen niinikään parhaat päivänsä nähnyt iskelmätähti, ravintolatyöntekijät, neljä vartijaa, kaksi murrosiän kynnystä koputtelevaa lasta ongelmaisine vanhempineen sekä yksinäinen eläkeläisnainen. Lisäksi mukaan hiippailee hyvin, hyvin epäilyttävä äiti hyvin, hyvin epäilyttävän pienen poikansa kanssa.

Laivaympäristön ja tunnelman kuvaus on loistavaa, sillä paikat ja matkustajat ovat helposti tunnistettavia. Lukija tuntee selkäytimessään hyttikäytävien kolkkouden, riehakkaiden juhlijoiden läsnäolon ja kokolattiamattojen hajun. Risteilyllä ollaan hetken irti - tai ainakin kynsin hampain yritetään olla irti - maankamaran huolista ja heittäydytään hetken humuun, tutustutaan tuntemattomiin ja vapaudutaan estoista. Hetken irrallisuus tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että merellä ollaan omillaan, joten mitä tapahtuu kun risteilijää kohtaa vaara, jota kukaan ei taatusti ole osannut ennakoida? Ristelykäyttäytymiselle tyypilliset hedonismi, ahneus ja yltiöpäisyys kärjistyvät huippuunsa.

Takakannessa on lainaus Aftonbladetin arvostelusta, jossa Strandbergiä verrataan Stephen Kingiin. Aihe, ihmiskuvaus, jopa hahmotyypit sekä hiipivä, yliluonnollinen kauhu väkivaltaisine kuvauksineen tuovat minullekin vahvasti mieleen Kingin. Suomalaislukijaa tietysti viehättää myös ruotsalaiskirjailijan paikallinen näkökulma.  

Kingmäisen psykologisesti uskottavien hahmojen ajatuksiin on menty juuri riittävän syvälle, mutta ihmismielen sisäisten kauhujen sijaan teos nojaa selkeästi toimintaan ja nopeisiin tapahtumaketjuihin. Näkökulmahenkilöitä on paljon, ja näkökulma vaihtuu joka luvussa. Tämä on toimiva ja otteessaan pitävä ratkaisu. Tapahtumien kuvaus on paikoin myös varsin elokuvallista: tapahtumat on helppo nähdä mielessään kohtauksina.