Aikamatkoja kasarille ja sen taakse

Kokoelma. Kari Nenonen: Ikuinen valtakunta – Niin musta kuin multa
Toim. ja esipuhe Juri Nummelin
Kustantamo Helmivyö 2024, 199 s.

Teos sisältää Kari Nenosen pienoisromaanit Ikuinen valtakunta (1983) ja Niin musta kuin multa (1984) sekä kaksi lyhyttä novellia Ravintola (1993) ja Oppipoika (1992). Esipuheen on kirjoittanut Juri Nummelin.

Arvostan kovasti Nummelinin pyörittämän Kustantamo Helmivyön toimintaa, koska sieltä ilmestyy uusien teosten lisäksi näitä hieman unohdettujen helmien uusintapainoksia. Kari Nenonen (1949-2006) toimi kirjailijana 1970-1990-luvuilla ja hänen tuotannostaan tunnetaan lähinnä novellikokoelma Noitarovio (1989) sekä kauhuromaanit Se ken tulee viimeiseksi on kuolema (1988) ja Ken kuolleita kutsuu (1991). Ihmekös tuo, koska tässäkin kokoelmassa julkaistut pidemmät tekstit ovat alun perin ilmestyneet ilman tekijän nimeä kauhupokkareina sarjassa Hämärän rajoilla (Viihdeviikarit).

Kokonaisuus tarjoaa mielenkiintoisia aikamatkoja sekä kirjoitusajankohtansa puheenaiheisiin että tekstien sisällä, jossa liikutaan ajasta toiseen. Aikamatkustus, okkultismi, murhamysteerit, hypnoosi ja jälleensyntymiseen liittyvät kysymykset ovat teoksessa pinnalla. Kauhistuttavintahan silti oli jälleen tajuta, että 1980-luvusta on jo 40 vuotta.

Ikuinen valtakunta lähtee liikkeelle natsien suunnitelmista aikamatkustuksen mahdollistamiseksi, mutta oikeastaan vasta kirjoitusaikaan sijoittuva taso tekee siitä mielenkiintoisen. Päähenkilö Heikki kohtaa sattumalta Annan, joka on tupsahtanut kuin tyhjästä – Saksasta tai ehkä jostain vielä kauempaa? Tähän liittyy myös samannimisen henkilön katoaminen autolautalta. Tämän tarinan parissa viihtyi mukavasti ja oli se kaikkein tärkeinkin siellä paikallaan.

Aikamatkustuksen tenhosta kaunokirjallisuudessa voi olla montaa mieltä, koska siinä on niin paljon paradokseja. Se vaatii tässä muodossaan tietynlaisen ajatuksellisen heittäytymisen viihdyttävyyden kelkkaan, jolloin lähes aina kuitenkin avautuu ainakin joitain kiinnostavia huomioita. Tähän kohtaan täytyy muuten mainostaa, että itse olen päässyt puljaamaan aikamatkustuksen kanssa novellissani Helppo elämäsi antologiassa Vuosiviisari (Nysalor-kustannus 2023) - lukekaa sekin, jos tykkäätte aiheesta.

Niin musta kuin multa kertoo nuoresta naisesta, joka toistaa hypnoosissa pelottavaa tarinaa, jossa hän itse on väkivallan kohteena. Onko kyse jälleensyntymisestä, telepatiasta vai sattumasta? Miksi nainen vaikuttaa muistavan kauan sitten kadonneelle henkilölle tapahtuneita asioita? Juonen kulussa ja asetelmassa on paljon yhtäläisyyksiä ensimmäisen tarinan kanssa. Vaikka olin 1980-luvulla vielä lapsi, muistan hyvin keskusteluja telepatiasta ja jälleensyntymisestä – samoin vuosikymmenestä toiseen toistuvan uutisoinnin Kyllikki Saaren murhasta, joka liittyy löyhästi tähän tarinaan. Tämäkin on ensisijaisesti viihdyttävä seikkailutarina. Kumpaankin kertomukseen mahtuu mukaan myös romanttinen vivahde.

Novelli Oppipoika sijoittuu ruumishuoneelle ja tarjoaakin sitten makaaberia huumoria. Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta tämä on hauska makupala. Samoin novelli Ravintola, joka antaa oman katsauksensa ajan kulumisesta.

Suosittelen tätä kirjaa notkeaan ahmimishetkeen, kasarifiilistelyyn sekä kotimaisen kauhun vaikuttajista kiinnostuneille.

Esipuheen lopussa Juri Nummelin toteaa, että vaikka Hämärän rajoilla -sarjan teokset ovat saatavilla sähkökirjoina, Helmivyössä uskotaan painettuun sanaan. Omalta osalta on kai pakko yhtyä näkemykseen, sattumalta luin nimittäin Ikuisen valtakunnan ensimmäisen luvun e-kirjasta. En sillä kertaa innostunut sen pidemmälle, mutta kun tämä painettu versio osui käsiin, se tulikin sitten luettua kokonaan. Kirjallisuus maistuu kyllä molemmissa muodoissa, mutta jos saa valita, mieluiten painettuna.