Ulvotaanhan meilläkin

Kirja-arvio. Novelliantologia
Kuun pimeä puoli. Suomalaisia ihmissusinovelleja.
Toim. Juri Nummelin (Jalava 2013, 352 s.)

Kirjoittajat: Juri Nummelin (esipuhe), Tiina Raevaara, Heikki Nevala, Sari Peltoniemi, Tuomas Saloranta, Vesa Sisättö, Saara Henriksson, Jussi K. Niemelä, Miina Supinen, Kirsti Ellilä, Hanna-Riikka Kuisma, Anne Leinonen, Juha-Pekka Koskinen, Tapani Bagge, Harri Erkki, Jan Salminen, Merja Leppälahti, Markus Harju, Matti Kurikka, Christine Thorel, Jussi Katajala, Jari Tammi, Rene Kita, Harri István Mäki, Johanna Sinisalo, Merja Leppälahti. 

Tähän teokseen on koottu vakuuttava joukko kotimaisia kertojia. Esipuheesta käy ilmi, että ihmissusi ei useinkaan näyttäydy suomalaisessa kirjallisuudessa, vaikka myytillä onkin Suomessa pitkät perinteet. Tarinat ovatkin suurimmaksi osaksi uusia ja vain yksi, Matti Kurikan Vironsusi on vanhempaa perua 1800-luvun lopulta. On hienoa, että se on otettu mukaan kokoelmaan.

Novelleissa ihmissudesta on moneksi. Tarinat kuvaavat eri aikoja ja ympäristöjä. Historiallista novellia edustavat Anne Leinosen Tuonenkalma, surmasuitset, Saara Henrikssonin Tehtaanpuiston hirviö sekä Juha-Pekka Koskinen Kaitakasvoinen maisteri.  

Vesa Sisätön Linja-autonkuljettajan kevät ja Kirsti Ellilän Herra Helanderin tehtävä käsittelevät aihetta humoristisesti. Opimme, että erään varsin pitkäaikaisen poliitikkomme sitkeyteen saattaa susiudella olla osansa. Hilpeyttä herättää myös Sari Peltoniemen Kotiseutuni, jossa kuvataan lapsen näkökulmasta melko omalaatuista yhteisöä.

Yhteisöllisyys ja ulkopuolisuus ovat tarinoissa toistuvia teemoja. Ihmissusitarina on usein ulkopuolisuuden kuvaus, kuten Miina Supisen mainiossa novellissa Kuka pelkää susimiestä? Lauman ja yksilön dynamiikkaa käsittelevät selkeimmin esimerkiksi Markus Harju tarinassa Susi ihmiselle ja Jussi Katajala tarinassa Jos lähtee sutta karkuun. Ihmissuden ikuinen tragedia on tietenkin se, että se ei lähtökohtaisesti ole kokonaan ihminen eikä kokonaan susi, vaan osittain molempia. Joukkoon kuulumisen problematiikka on siten olentoa keskeisimmin määrittävä tekijä. Myytissä lukijaa kiehtovat pelko siitä, että kuka tahansa meistä tai jopa minä itse voin olla susi. Aika moni tarina kerrotaan ihmissuden näkökulmasta, ehkä koskettavimmin tämän tekee Jussi K. Niemelän Suojamuurit.

Raakaan julmuuteen ja hyväksikäyttöön susius rinnastuu Hanna-Riikka Kuisman novellissa Täysikuu sekä Tapani Baggen novellissa Kaulapanta. Astetta kevyemmin työelämän verenmakuisuutta käsittelee Rene Kita tarinassaan Ulf Lupunen, mainosmies.

Villi maaseutu ja nykyaika kohtaavat tarinoissa. Usein ihmissudet joutuvat tekemisiin myös virkavallan kanssa. Toisia taas piinaavat ongelmat lisääntymisasioissa, kuten viimeiseksi säästetyssä Johanna Sinisalon niminovellissa Kuun pimeä puoli. Susiteeman ylisukupolvisuutta käsittelee myös Christine Thorelin hieno Aitan lukko.

Juri Nummelinin esipuhe Ihmissuden historiaa saattelee mukavasti aiheen pariin. Samoin Merja Leppälahden loppusanat kansanperinteen ihmissudesta antavat lisää tietoa lukukokemuksen päätteeksi. Mukava lisä ovat myös kirjailijaesittelyt teoksen lopussa. Kaikkinensa kirja on erinomainen kattaus ihmissusimyytin historiaa ja uusia tulkintoja. Oivallista luettavaa, josta riittää useammallekin täysikuulle.