Piruetteja pelkojen parketilla

Kirja-arvio. Novellikokoelma.
Marko Hautala: Kuolleiden valssi (Tammi 2022, 229 s.)

Marko Hautalan tuorein teos tarjoilee häneltä vaihteeksi novelleja. Kokoelmassa on kymmenen tarinaa, joiden aihepiirit ja paikat vaihtelevat Suomi-filmistä muumion kiroukseen ja Niililtä Etelä-Ranskaan ja suomalaiseen järvimaisemaan. Mukana on myös kirjailijan jälkisanat. Hautala kertoo, ettei halua kirjoittaa romaaneihinsa niitä rikkovia ylimääräisiä tekstejä. Tähän yhteyteen jälkisanat kuitenkin sopivat mainiosti. On aina mielenkiintoista saada lukea myös kirjoitusprosessista. 

Itse novelleista kaksi oli ennestään tuttua: Teurastajan paradigma on julkaistu hieman eri muodossa Usva-lehdessä vuonna 2008 ja Varpaat Haamu Kustannuksen antologiassa Valkoiset varpaat vuonna 2015. Varpaat-novellista on olemassa myös Brocin kanssa tehty hieno Haamun julkaisema sarjakuvasovitus. Nämä kaksi novellia olivat mielestäni parhaimmillaan ensimmäistä kertaa luettuna, koska tämän tyyppiset tarinat usein perustuvat yllätyksellisiin elementteihin. Osana tätä kokoelmaa ne kestivät kyllä uudenkin lukukerran.

Muut novellit julkaistiin nyt ensimmäistä kertaa. Mieleeni jäi hyytävimpänä erityisesti Saurin hiljaisuus, jossa teinipoika kuuntelee yöllä yksin kotona Pekka Saurin Yölinjaa. Jo lähtökohta on herkullinen ja teini-iän pelot hiipivät tarinassa lähelle. Pidin myös ensimmäisestä novellista Pitkä kuuma kesä, joka kommentoi sisällöllään kauhuelokuvaa genrenä mielenkiintoisella tavalla. Kauhuahan voi tulkita esimerkiksi kostofantasian kautta tai tapana selittää omakohtaisesti koettuja hirveitä asioita. Hautala nostaa itsekin jälkisanoissa esiin novellin mieleenpainuvimman havainnon:

He olivat katsoneet kuvaruutua ja tunteneet, että huudossa ja veressä ja rusentuvissa luissa oli piiloviesti. Kuiskaus. Aivan kuin joku olisi hetken puhunut totta. (s.14).

Tunnistin tämän kokemuksen totuuden puhumisesta kauhun äärellä: juuri sitä havaintoa kaipaa, kun kaoottinen maailma iskee päälle tai ahdistus kolkuttaa takaraivossa. Sellaisella hetkellä ei kaipaa sokerista romanttista komediaa, vaan kauhu antaa kanavan käsitellä kielteistä tunnetta: kaipaa jonkun puhumaan totta. Sanomaan, että kyllähän tämä maailma on oikeasti aika paskamainen paikka ja sinä et ole ainoa, joka näkee sen, me näemme sen myös. Kauhun terapeuttisesta vaikutuksesta saisi mielestäni puhua enemmänkin.

Kokoelman nimi viittaa tanssia sisältävään novelliin Koskaan ei täyty se kaipuu, joka limittää menneisyyden ja nykyhetken toisiinsa vanhan suomalaisen elokuvan kautta. Salaperäinen videokasetti osuu aviomiehen kuoltua yksinäiseksi jääneen siivoojan käteen mullistaen hänen maailmansa lopullisesti. Vai oliko mullistava tekijä sittenkin miehen kuolema ja filmi vain muut tapahtumat laukaiseva tekijä?

Morsionsalmi on myös melkoisen karmiva tarina. Siinäkin yliluonnollinen on kiehtova elementti, mutta ei ehkä loppujen lopuksi se karmein. Tarina muistuttaa, että elävät ovat useimmiten pelottavampia kuin kuolleet. Tästä tulee sekä elementeiltään että teemaltaan hiukan mieleen Creepshow-episodielokuvan (1982) jakso Vuorovetten viemää (Something to Tide You Over).

Hänen vihansa päivä puolestaan rakentuu kokonaan Twitter-viesteistä, joissa kommentoidaan hetki hetkeltä sekavammaksi muuttuvaa maailmaa. Tämä on kiintoisa idea ja hahmot keskustelupalstoilta tuttuja. Tosin joihinkin aitoihin keskustelupalstoihin verrattuna keskustelu on yllättäen melko rauhanomaista, vaikka käsittelyssä onkin viha.

Novelli Loki kertoo suuren surun kohdanneesta pariskunnasta, joka ottaa kotiinsa koiran. Koira alkaa pian käyttäytyä uhkaavasti ja siitä tulee menetyksen, vihan ja väkivallan symboli ja väline. Se on kotona oleva hirviö, joka on samalla ystävä. Kotonahan ne hirviöt elelevät meidän kanssamme. Onneksi on kirjailija, joka laittaa niitä aina välillä järjestykseen.

Novelleja olisi mielellään lukenut enemmänkin.