Iloisen surullinen tivoli

Kirja-arvio. Romaani.
Stephen King, suom. Kristiina Vaara: Tervetuloa Joylandiin
(Tammi 2015, 287 s, alkuteos Joyland, 2013)

Blogini kesäloma pääsi vierähtämään pitkälle syksyyn osin sen vuoksi, että on tullut luettua välillä vallan toisenlaista kirjallisuutta. Oikeastaan Stephen Kingin Tervetuloa Joylandiin ei sekään ole mystisistä elementeistään huolimatta suoraviivaisesti kauhua. Mutta kun nyt otettiin puheeksi miehen tuotanto viime postauksessa, niin jatketaan tällä.

Tervetuloa Joylandiin on nostalginen kertomus nuoren miehen, Devin Jonesin, yhdestä kesästä ja kesätyöstä tivolissa vuonna 1973. Tivoli on perinteisesti oivallinen miljöö kaikenlaisen kummallisen ilmestymiselle. Kummitusjuna, ennustaja ja taivaita hipova maailmanpyörä ovat elementtejä, jotka virittävät läsnäolijan tavallisen ulkopuolelle, sen hiukan jännittävämmän maailman kynnykselle. Siellä vallitsevat omat arkitodellisuuden ulottumattomissa olevat lakinsa myös sen suhteen, mikä on mahdollista ja mikä ei. Tivoli on myös ympäristö, jossa lapset ovat keskiössä. Kuten Kingiltä tässäkin teoksessa opimme, lapset ovat niitä ihmisiä, joilla yhteys henkimaailmaan on vielä avoinna.

Teoksessa on kiehtovaa tivolityöntekijöiden rankkaa raadantaa sisältävän arjen yhdistyminen mystisiin elementteihin. Devin aloittelee työelämäänsä viihdyttämällä lapsia koirapuvussa, solmii uusia tuttavuuksia ja pääsee osaksi työpaikan hiljaista tietoa. Tässä tapauksessa hiljaiseen tietoon kuuluvat kummitusjunassa tehdyt aavehavainnot ja niihin liittyvä vuosien takainen murha. Tivolityöntekijät ovat omaperäisiä henkilöitä, joista jokaisella tuntuu olevan piiloteltuja puolia. Devin tutustuu myös uusiin naapureihinsa, joista toinen on vakavasti sairas pikkupoika Mike. Miken äiti Annie puolestaan on yksinhuoltaja, johon kohdistuva ihastus auttaa Deviniä unohtamaan ensi rakkauteensa liittyvää tuskaa. Mike on erityisen lähellä näkymätöntä todellisuutta: kuolema ja toinen ulottuvuus ovat hänelle koko ajan läsnä. Ystävyys hänen kanssaan saa myös Devinin ymmärtämään asioita toisella tavalla. Samalla mennään hyvinkin konkreettisesti kohti vanhojen murhien selvittämistä, mikä aiheuttaa jännityksen ja kauhunkin hetkiä. Koska tivoli on riemun symboli, se asettuu tietenkin kiehtovaan kontrastiin murhien kanssa. Kuoleman läsnäolo saa huvittelun tuntumaan epätoivoiselta surun pakenemiselta. Sitäkö onni lopulta on?

Tarina on kaunis ja surumielinen, mutta samalla toiveikas. Pyrkimys sovitukseen ja oikeudenmukaisuuteen, riskien ottaminen, uskaltaminen, jotta saisi elää ja lopulta irti päästäminen ovat keskeisiä teemoja. Teosta voi suositella jo pelkästään hienon ja uskottavan tivolitunnelman takia.