Mitä tapahtuikaan Genevenjärvellä?

Romaani. Federico Andahazi, suom. Tarja Roinila: Hurskaat sisaret
Otava 2001, 187 s.
Espanjankielinen alkuteos: Las Piadosas, 1998

Kauhua ja erotiikkaa yhdistelevät suomeksi julkaistut teokset ovat aika vähissä, mutta osuipa silmään jo 25 vuotta ilmestynyt kiinnostava teos, argentiinalaisen Federico Andahazin Hurskaat sisaret, suom. Tarja Roinila.

En ole vielä ihan päättänyt, pidänkö tätä eroottisena, humoristisena ja kauheana vai en sittenkään minään näistä. Kudelma oli sen verran omintakeinen ja nämä elementit kietoutuivat siinä määrin toisiinsa, että menivät ihan omana lajinaan. Sanoisin, että jollain epäkorrektilla tavalla riemastuttava on oikea kuvaus kirjasta. Se toi mieleen niin Frank Henenlotterin ohjaaman legendaarisen kauhukomedian Basket Case (1981) kuin Roald Dahlin kirjan Oswald-eno (1979, suom. Pentti Nieminen 1992) mutta goottilaisissa tunnelmissa. Tarjolla on erotiikkaa, joka ei kiihota, huumoria, joka ei hirveästi naurata ja kauhuelementtejä, jotka eivät suoranaisesti kauhistuta, mutta kokonaisuudessa on jotain kiinnostavaa.

Lähtötilanne on ainakin monen kauhun ystävän tuntema tarina neljästä nuoresta ihmisestä, jotka kokoontuvat Genevenjärven rannalla sijaitsevaan taloon viettämään sateista kesää. Vuosi on 1816 ja henkilöt ovat Mary Godwin Wollstonecraft (Mary Shelley), Jane Clairmont, lordi George Gordon Byron, Percy Pysshe Shelley sekä John William Polidori, tämän teoksen mukaan ”lordi Byronin hämärä ja halveksittu sihteeri”. Tunnettu tarina kertoo, että seurue kisaili siitä, kuka kirjoittaa parhaan kauhutarinan. Alkunsa saivat niin Mary Shelleyn Frankenstein (ilm. 1818) kuin John Polidorin Vampyyri (ilm. 1819), joka tosin ilmestyessään laitettiin lordi Byronin nimiin.

Hurskaat sisaret siis johdattaa näihin tunnelmiin ja klassikkoteosten syntyhetkille. Tarinaan ja kirjailijoiden kohtaloon kytkeytyvät myös salaperäiset ja kuvankauniit Legrandin kaksoset. Lähtölaukaus absurdiksi menevien tapahtumien sarjassa saadaan, kun Polidorin huoneeseen ilmestyy outo kirje. Sen kummemmin juonta paljastamatta voi kertoa, että historiallisia faktoja tässä ei seurata, vaan Polidorin ja muutenkin kuin maineeltaan epäilyttävien Legrandin sisarusten touhut lähtevät lapasesta ihan omille raiteilleen. Sisaruksia painaa elintärkeä tarve ja Polidoria alemmuudentunto.

Erotiikka teoksessa ei synny aivan siitä, mitä lähtöasetelmasta ensimmäisenä tulisi mieleen. Siihen kytkeytyy alusta asti omalaatuinen rujous. Ennen kaikkea teos käsittelee kuitenkin mielestäni kirjailijuutta. Luomisen tila, sen ehdot ja kauheus piirtyvät mielenkiintoisesti esiin. Mikä onkaan salaisuus kauhistuttavien klassikkoteosten taustalla, onko se jotain vielä ahdistavampaa? Vai vain banaalin irvokasta ja rivoa?

Oman toissijaisuuden ja pienuuden kokemus sekä eroottisessa maailmassa että luovan työn tekijänä on silti ehkä se pelottavin asia. Samoin pelko siitä, ettei mikään oikeastaan olekaan lähtöisin itsestä, tai jos on, sinua ei silti tunnusteta. Pelko syrjään jäämisestä ja nähdyksi tulemisesta voivat myös olla hyvin yhtä aikaa läsnä. Painajainen muodostuu huijauksesta, teeskentelystä ja jonkin todella ruman piilottamisesta. Vaikka taustalla on intohimo, joka on mitä suorimmin elämän jatkumisen edellytys, sekin voi saada vastenmieliset kasvot muodostuessaan luovuuden hinnaksi. Tämä kaikki yhdistettynä päättömiin sekoiluihin ja groteskeihin yksityiskohtiin antaa ihan mukavan säväyksen.

Teoksessa on siis isoja asioita, vaikka se ei ole sanamitassaan laaja. Sen lukee halutessaan nopeasti, jollei halua jäädä pohdiskelemaan kaikkea symboliikkaa. Osin kirjemuodossa etenevä teksti solahtaa sujuvasti eteenpäin. Tämä oli ihan virkistävä välipala tähän kohtaan loppukesää.