Sisarusrakkaus suojaa pahalta

Nuortenromaani. Ingvild Bjerkeland, suom. Jonna Joskitt-Pöyry: Paha
Otava 2025, 102 s.
Norjankielinen alkuteos Udyr 2023.

Ingvild Bjerkelandin Paha on postapokalyptinen seikkailu maailmassa, jonka ovat vallanneet hirviöt. Kolmetoistavuotias Abdi on viisivuotiaan pikkusiskonsa Alvan kanssa pakomatkalla. Äiti on kuollut haisevaturkkisten hirviöiden kynsissä. Abdi ja Alva ovat oman onnensa nojassa, tukenaan vain toisensa. He etsivät turvapaikkaa ja isää.  

Kirja on ohut ja siihen on helppo tarttua. Lyhyydestä huolimatta lajityyppi piirtyy hyvin esiin. Tuttuja elementtejä ovat elintarvikkeiden etsintä, suojan hakeminen hylätyistä taloista, muiden ihmisten uhkaavuus sekä vieraan ihmisen yllättävä sydämellisyys. Samoin jatkuva varuillaan olo maailmassa, jossa oksan risahdus saa lähellä vaanivan pahan syöksymään vielä lähemmäksi. Se paha on valmiina repimään kappaleiksi.

Tarina kuvaa kauniisti sisarusten välistä sidettä. Hahmot on sympaattisesti rakennettu niin, että lukija pystyy eläytymään heidän toivoonsa ja pelkoonsa. Lapseen kohdistuva uhka on aina inhottavaa ja toisaalta viisivuotiaan toiveikkuus on jotain, mistä olisi opittavaa. Kuinka hienot selviytymisen edellytykset onkaan ihmisellä, jonka ajattelu ei ole vielä kangistunut käsitykseen siitä, mitä todellisuuden pitää olla. Pikkulapsen toiveikkkuus on voima, jonka avulla myös liian nopeasti aikuisen rooliin joutunut Abdi pystyy toimimaan tilanteessa ja vastavuoroisesti huolehtimaan sisarestaan.

Voi että minun oli ikävä aikuisia!
                    Äitiä, isää, opettajaa, postinjakajaa. Ihan kaikkia!
                    Ketä tahansa, joka kertoisi minulle, mitä tehdä. (s. 17)

Silloin tällöin on samanlainen olo. Kunnes muistan, että minähän olen se aikuinen. Väitän silti, että teineillä on rankempaa. 

Loppupuolella rinnastus reaalimaailmaan saa palan kurkkuun, koska tarinan lapset ovat jo tulleet tutuiksi ja heidät voi hyvin kuvitella tilanteeseen jossain kaukana pakomatkalla tänne. Siinä tulee jo melkein ikävä karvaisia hirviöitä. Niiden taustat jäävät arvailun varaan. Kaikkea ei selitetä, vaan kerronnassa pitäydytään suurelta osin nykyhetkessä ja selviytymisessä.

Tekisi mieli vielä tätimäisesti todeta, että on se hyvä, kun suomeksi julkaistaan postapokalyptista kauhua, joka on lyhyttä, helppolukuista ja sopii jo asiasta kiinnostuneille varhaisnuorille. Kenties se auttaa käsittelemään sotien uhkaa ja ilmastoahdistusta. Mutta terapoiminen ei toki tule olla kirjallisuuden tavoite, vaan enemmänkin sivutuote vähän monimutkaisemmalla twistillä. Monille asioille tämäkin tarina silti toimii vertauskuvana. 

Ilmeisesti teos herättää ajatuksia nuorissakin lukijoissa, sillä koululaiset äänestivät sen Norjassa kirjakauppapalkinnon saajaksi. Tämä oli myös valittu Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkintoehdokkaaksi. Minulle norjalainen kirjailija Ingvild Bjerkeland oli uusi tuttavuus.