Tunnelmapaloja hämärtyviin syysiltoihin

Novellikokoelma.
Per Faxneld, suom. Satu Grönroos:
Uhripuu. Neljäkymmentäneljä kansangoottilaista kertomusta.
Kuvitus: Mimmi Strinnholm
(Haamu Kustannus, 2022, 191 s,
alkuteos Offerträdet: Fyrtiofyra folkgotiska berättelser)

Uhripuu sisältää neljäkymmentäneljä kolmen sivun mittaista kauhutarinaa. Rakastan lukea tällaisia pikkutarinoita. Niihin tulee himo. Yksi vielä. Vielä yksi.

Uhripuu on kirja, joka on miellyttävä nimenomaan fyysisenä kappaleena kädessä. Se on muodon, kuvien ja tekstin tunnelmallinen kokonaisuus sormia hivelevää mattapintaa myöten. Haamulle tuttuun tapaan kirja on neliönmuotoinen. Jokaisen tarinan yhteydessä on Mimmi Strinholmin säästeliäin viivanvedoin luotu mustavalkoinen kuvitus. Tekstien ja kuvien vuorovaikutus onkin tunnelmassa aivan keskeistä. Punaiset sisäkannet tuovat mustan ja valkoisen synkkään valssiin mukaan verta.

Tarinat sijoittuvat 1800-luvulle. Ne ovat uusia, mutta kansansatumaisia. Niissä on paljon vanhaa ja tuttua. Kirjoittajalla on selkeästi paljon tietoa, koska tarinat liikkuvat eri vuosissa ovat sidoksissa aikakauden tapahtumiin. Tunnelmapalojen aiheet liikkuvat tautiepidemioista maahisiin ja sarvekkaisiin olentoihin, tulipaloihin, metsästykseen, noituuteen ja tietysti myös lapsensurmiin. 

Ahnaasti luetuissa tuokiokuvissa on usein se puoli, että myös lukukokemuksen jälkeen päällimmäisenä on tunnelma, mutta välttämättä mikään yksittäinen tarina ei painu pitkäksi aikaa mieleen. Näistä tarinoista mieleenpainuvimpia oli heti alkuun sijoitettu riipivä kertomus Aitan vanki. Melko karua meininkiä sisälsivät myös Turvekatto ja Lummelampi. Karmivatkin sadunomaiset elementit oikeastaan pehmentävät sitä todellisuutta, että hyytävintä on taas kerran ihmisen julmuus. Kokoelma on sopivan pituinen tähän muotoon ja jättää lukijansa kylläiseksi. 

Lyhyt virsi lyhyestä. Kaveriksi viiniä ja takkatulta. Kirjailijan suosituksen mukaisesti lue vaikka ääneen perheelle, mutta älä ihan pienimmille.